linkpartnersfinland

Joblink ja Warasto Finland saivat emoyhtiön.

Link Partners Group Finland Oy kasvaa uusilla palvelutuotteilla

Vuoden 2012 alussa toimintansa aloittanut yrittäjävetoinen Link Partners Group Finland Oy niputtaa siipiensä suojaan kaksi vahvan jalansijan omilla toimialoillaan saavuttanutta kärkiyritystä, Joblink Oy:n ja Warasto Finland Oy:n, joille on yhteistä vankka palveluosaaminen ja tiiviit asiakassuhteet.
Kasvua tavoittelevan monialayhtiön omistajia ovat toimitusjohtaja Henry Hietavala sekä partnerit Petteri Peltola, Antti Kimpimäki ja Santtu Jokela.
”Uusia kokonaispalvelun idean pohjalta toimivia startup-yrityksiä perustetaan ja liitetään verkostoon vielä tämän vuoden kuluessa”, LPGF:n toimitusjohtaja Henry Hietavala suunnittelee. ”Tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme vuoteen 2013 mennessä pääkaupunkisedun, Turun ja Tampereen alueilta aina Oulun korkeudelle saakka. Laajentumisen myötä lisäämme myös rekrytointeja.”

Kokonaispalvelua ja verkostomaista toimintaa

Palveluliiketoiminnassa tuloksellisuus syntyy toimitusjohtaja Hietavalan mukaan tiiviiseen ja luottamukselliseen kanssakäymiseen perustuvalla toimintatavalla. Toimitusvarmuus ja palvelun laatu ovat kaiken a ja o.
Vuokratyövoimaa vähittäiskaupoille ja logistiikka-alalle välittävä Joblink Oy ja ulkoistettuihin varastointipalveluihin keskittyvä Warasto Finland Oy nojaavatkin menestyksensä vastuulliseen palvelumalliin: asiakaan tarpeisiin reagoidaan ripeästi ja aina henkilökohtaisesti. Myös uusia palveluprosesseja kehitetään ja tuotetaan asiakasta kuunnellen.
”Joblinkin asiakasyritykset saavat meiltä ammattitaitoisen ja vaadittuun tehtävään soveltuvan työntekijän nopeimmillaan vain muutaman tunnin varoitusajalla. Vastaamme asiakkaidemme yhteydenottoihin vuorokaudenajasta riippumatta”, Hietavala kertoo.

K-ryhmän kaupat suurin asiakasryhmä

Vuodesta 2005 toiminut Joblink työllistää tällä hetkellä reippaasti yli 100 vähittäiskaupan ammattilaista, jotka työskentelevät vuokrattuina työntekijöinä pääasiassa K-ryhmän kaupoissa. Yhtiön tavoitteena on laajentaa asiakaskuntaa myös muihin kaupan ketjuihin vielä tämän vuoden aikana.
Ikähaarukaltaan 18-68 -vuotiaita työllistävä Joblink tukee omalla sisäisellä koulutuksellaan henkilöstöään ja perehdyttää heidät ennen toimeksiantoja mm. kassapäätetyöskentelyyn ja neljään kaupan alalla vaadittavaan passiin. Etenkin nuorille ja opiskelijoille opetetaan lisäksi työelämän pelisääntöjä osana perehdytystä.
Joblink Oy on Henkilöstöpalveluyritysten Liiton (HPL) auktorisoima jäsenyritys.

Varastoinnin inhouse-palvelut tulossa

Varastointiin, terminaalitoimintaan sekä monipuolisiin logistisiin lisäarvopalveluihin keskittyvällä Warasto Finlandilla on käytössään 4400-neliöinen moderni varastohotelli Turun keskustan tuntumassa sekä 2000 neliön suuruiset varastotilat Tuusulassa.
Warasto Finland hakee kasvua inhouse-konseptista, jossa yhtiö ottaa vastuulleen asiakkaan tiloissa sijaitsevat varastotoiminnot. Myös asiakkaan varastohenkilökunnan on mahdollista siirtyä Warasto Finlandin palvelukseen ns. vanhoina työntekijöitä.
”Inhouse-palvelu tarjoaa yrityksille kustannustehokkaan vaihtoehdon keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa ja maksaa varastoinnista vain tavaravirran käsittelyn mukaan”, sanoo palvelukonseptia tuotteistanut Link Partners Group Finland Oy:n toimitusjohtaja Henry Hietavala.
www.joblink.fi ja www.warasto.fi

Lisätietoja:
Link Partners Group Finland Oy, toimitusjohtaja Henry Hietavala, puh. 0400 888 218, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Tai tiedottaja Pirjo Kuisma, puh. 040 554 3587, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Link Partners Group Finland Oy on suomalainen vuonna 2012 toimintansa aloittanut monialayhtiö, jonka ydinliiketoiminta muodostuu erityyppisistä palveluratkaisuista. LPGF:n tytäryhtiöihin kuuluvat mm. vuokrahenkilöstöä välittävä Joblink, täyden palvelun varastotoimintoja tarjoava Warasto Finland, jälleenmyyntiä harjoittava Tradelink Finland sekä työergonomiatuotteita myyvä Ergolink. Konsernin yrityksillä on toimintaa pääkaupunkiseudun lisäksi Turun, Lahden ja Tampereen alueilla. Ryhmän palveluksessa työskentelee noin 150 henkilöä. Konsernin liikevaihdon arvioidaan nousevan 6 miljoonaan euroon vuonna 2012.

Joblink Oy
Toimiala: Kaupan ja logistiikka-alan henkilöstövuokraus
Perustettu: 2005
Kotipaikka: Helsinki
Toimitusjohtaja: Henry Hietavala
Vuokrahenkilöstö: 150
Toimipisteet: Helsinki, Lahti, Turku, Tampere,
Liikevaihto: 3,2 miljoonaa euroa (2011)

Warasto Finland Oy
Toimiala: Varastohotelli, inhouse-palvelut, logistiikka
Perustettu: 2007
Kotipaikka: Helsinki
Henkilöstö: 10
Toimipisteet: Turku, Tuusula
Liikevaihto: 1,13 miljoonaa euroa (2011)

Link Partners Group Finland Oy
Toimiala: Monitoimialayritys
Toiminta käynnistynyt: 2012
Kotipaikka: Helsinki